Näkyjä näkemässä

Eräs liikkeenjohdon konsultti kertoi koulutustilaisuudessa, että kirkkohallitus oli pyytänyt häntä opettamaan papeille näkyjen näkemistä. Bisnesslangina samasta asiasta puhutaan visiointina.

Golfalan muutospaineet näkyvät löytävän purkautumisteitä. Tavanomainen golfyhtiö on rakenteeltaan kuin asunto-osakeyhtiö. Nyt jo parikin kenttää on muuttumassa enemmän vuokrakasarmin tai hotellin malliseksi, kun yhtiön omistaminen ja sen fasiliteettien käyttö eriytetään. Joissakin yhtiöissä ylimääräistä kapasiteettia puretaan osakkeiden tapauskohtaisilla ja määräkokoisilla lunastusoperaatioilla, kun yhtiöjärjestyksessä ei ole sisään rakennettuna lunastuspykälää.

Joillakin ruuhka-Suomen ulkopuolisilla kentillä varteenotettava vaihtoehto saattaa olla kaupungin liittyminen mukaan. Kentällä ei ole paikallisia kilpailijoita, se on yhteisön sosiaalisia kiintopisteitä, matkailuvalttikin. Näissä tapauksissa kaupungilla on mahdollisuus päästä kiinni arvokkaaseen resurssiin pienellä panoksella.

Muinaisen golfkenttien rakennusboomin aikana vallalla oli yhden koon malli. Nyt ollaan eriytymässä. Keimolalla on yleisen väestökehityksen ja Vantaan paikallisen kehityksen vuoksi hyvät edellytykset jatkaa ja kehittyä pelaavien osakkaiden kenttänä.

Golfissa hyvin remontoitu yhtiö on parempi kuin uusi. Esimerkiksi viheriöt ovat muutakin kuin multaa ja ruohoa. Ajan oloon niille pitää tehdä jotain. Miksei siis saman tien puututtaisi muihin koettuihin muutostarpeisiin. Kun puututaan, miksei saman tien tehdä se pitkäkestoisen suunnitelman raameissa.

Yhtiön hallitus teetti ammattilaisella näyn siitä, kuinka saadaan aikaan turvallisemmat ja sujuvammin pelattavat kentät, vaikka kuljetaan entisiä reittejä. Esimerkkeinä Kirkan ykkönen oikaistaan suoraksi, siirtymiä lyhennetään, Saraksen alkupää tulee rennommaksi pelata, samoin Kirkan takaysin nykyinen ryteikköinen takalaita. Sivutuotteena näkymät paranevat klubilla ja kulkureiteillä ja riski pienenee, että päivä menee pilalle jo alkuväylillä.

Näky on eri asia kuin konkreettinen toteutusohjelma. Varsinaiset muutosaskareet venytetään pitemmälle aikavälille, jotta voidaan minimoida pelaamiselle koituva haitta. Rahoituskin pysyy näin kevyempänä. Pelikierroksella voidaan ajatella jatkossa monessa kohtaa, että parempaa on horisontissa. Muutoksia pikku paketteina toteutettaessa pidetään yllä myös ulkopuolisten mielenkiintoa tulla aika ajoin koeponnistamaan Keimolan viimeisimmät uutuudet.

Kyösti Anttonen
Keimola Golf Club Oy
Puheenjohtaja

Tämä on Keimolan golfyhteisön blogi, jossa kirjoittavat Keimola Golf Club Oy:n ja Keimola Golf ry:n puheenjohtajat. Lisäksi sivulla voi kutsuttuna esiintyä myös muita kirjoittajia aiheista riippuen. Blogin kirjoituksia voivat kommentoida Keimolan osakkaat ja jäsenet omalla nimellään kirjautumisen jälkeen. Tätä blogia pääsen kommentoimaan osakkaiden keskustelufoorumilla. Toivomme kommentteja aiheeseen: Näkyjä näkemässä. Keskustelufoorumin sivuille pääset tästä.